Rehellinen kertomus äidistä, joka rakastaa lapsiaan, mutta ei voi lopettaa huumeidenkäyttöä. Karin Mäkelän omakohtainen kertomus huumeista ja äitiydestä alkaa raskausuutisesta ja päättyy 16 vuotta myöhemmin esikoisen itsemurhaan. Alussa nuorten vanhempien elämä sujuu normaalisti, mutta pikku hiljaa huumeriippuvuus ja rikokset palaavat ja sekoittavat lapsiperheen arjen. Sukulaisperhe tulee yllätysvisiitille, kun olohuoneessa sahataan haulikkoa lapsen leikkiessä lattialla. Kun esikoinen ja alle vuoden ikäinen pikkusisko otetaan huostaan, vanhemmat suistuvat huumekierteeseen. Kolmannen lapsen syntymä katkaisee käytön hetkeksi, mutta kun tämäkin otetaan huostaan, vuodet kuluvat piikki käsivarressa, vieroituksessa ja vankilassa. Vasta kun esikoispojan itsetuhoinen käytös herättää äidin huolen, oma huumeidenkäyttö jää taka-alalle. Mitä tehdä, kun riippuvuus pakottaa äidin piikittämään? Miten pitää yhteyttä rakkaisiin lapsiin näyttämättä heille huonoa esimerkkiä? Kuinka voittaa lasten luottamus takaisin tyhjien lupausten jälkeen? Mäkelä kuvaa huumeriippuvuuttaan ja suhdetta lapsiinsa riipaisevan rehellisesti. Kaunistelematon kertomus kuvaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta ja avaa lukijalle huumeita käyttävän äidin nurinkurisen ajatusmaailman. Kirja on tärkeää luettavaa myös huumeperheiden ja lastensuojelun parissa työskenteleville.
3.8
Artemis
3.4.2023
Kuvaa hyvin äidin epätoivoa äitiyden ja huumeiden välissä. Kirja oli todella rankka mutta hyvä.
Marica
31.3.2022
Yritin pitää kirjasta, mutta ei vaan voinut. Tarina on paikoin junnaavaa, teksti huonoa, loppu liian raskas ja kesken jäänyt. Tarina kuulostaa itsekkään narkomaanin itsepuolustelutarinalta. Tarinan muut henkilöt jäivät ihan tyhjiksi. Ei kirjassa ilmennyt mitenkään, että kirjoittaja olisi edes lopettanut narkkaamisen.
Anne
20.12.2020
Kaikki aina muiden syytä. Kyllä tässä taas yksi virkavaltaa ja -koneistoa kuormittava esimerkki, ja ei haluakaan muuttua vaan tehdä kaikki yhä vaikeammaksi. Teksti köykäistä, ei mitään kaunokirjallisuutta.