Saara viettää lapsuuttaan 1920-luvun Pohjois-Pohjanmaalla. Aikuiseksi varttumista varjostavat äidin sairaus, ahdas lestadiolaisyhteisö sekä lukuisat hylätyksi tulemisen kokemukset. Yksinäisenä ja tuhottuna hän seuraa sivusta sisartensa onnea ja ajautuu yhä syvemmälle pimeyteen. Toivo löytyy Rantalan mielisairaalasta, jossa elämää kannattelevat muistot nousevat harhoja vahvemmiksi.

”Saara on vangitseva matka menneisyyteen ja takaisin. Siihen, mitä on armo, mitä on ihminen.” Juha Vähäkangas, Kaleva 14.7.2013

”Vääränlaiseksi koetun yksilön kohtelu suuntaa huomion yhteisön ongelmakohtiin, edelleen.” Niina Mella, Kalajokilaakso 26.4.2013