(56)

Pilvipeitto

äänikirja ja e-kirja


On kuuma kesä Teneriffalla. Työväenluokkaisen asuinalueen taivaalla, kaukana saaren turistikohteista, velloo harmaa pilvimassa, jonka alla kaksi tyttöa haaveilee liftaamisesta uimarannalle.

Kymmenenvuotias kertoja ihailee parasta ystäväänsa, rajua, pelotonta ja komentelevaa Isoraa. Vaikka Isora on lihava, oksentaa usein eika hanella ole äitiä, on silti selvaa, etta Isora määrää - esimerkiksi sen, kuka barbeista on horo ja kuka köyhä luuseri, joka saa aina turpaan tai tapetaan.

Kesä mataa ja ystävykset maleksivat pitkin asuinalueensa katuja. Noitakukkien keskellä he päihtyvät Aventuran musiikista, ahmivat telenoveloita ja keksivat heräävän seksuaalisuuden huumassa hinkuttamisen ilot. Kesäpäivien seisahtuneisuus muuttuu kuitenkin vahitellen painostavaksi, kun ihailu vaihtuu alistumiseksi, halu kipeäksi pakkomielteeksi ja yhdessä hinkuttaminen katkeaa intiimiin vakivaltaan.

Abreun ruumiillinen proosa näyttää pienten lasten tahmaisen todellisuuden, jossa ympäröivä maailma ja toiset ihmiset jäsentyvät ennen kaikkea suhteessa oman kehon aukkoihin ja eritteisiin, ja jossa pelko, ihailu ja väkivalta eivät aina eroa toisistaan.


Lukija: Fanni Noroila
Kesto:

3.0

56 arvosanaa

Marja

15.4.2024

Olipa naturalistinen, täynnänsä kaikkea rumaa ja rujoa. Päähenkilöinä nuoret tytöt, joista ei juurikaan pidetty huolta ja joita ei rakastettu. Heiluivat lapsen leikeistä aikuisten puuhiin. Kuuntelu meni suorittamiseksi. Onneksi oli lyhyt romaani ja ihan hyvä lukija.

Mika

10.2.2024

-

Eeva

6.2.2024

Aika raikkaasti kirjoitettu pienen tytön näköku lmasta. Mutta pyöriikö pikkutyttöjen maailma noin tiiviisti pyllyasioissa?