(61)

Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman

e-kirja


Voiko kaunista turhuutta rakastava nykyihminen oppia yhtä järkeväksi kuin esiäitimme? Nuukailu on vaikeaa, sillä kuluttamisesta on tullut meille lähes elämäntehtävä. Kirjailija Laura Honkasalo joutui pohtimaan kulutustaan perhetilanteen muutoksen myötä. Kun kukkaronnyörit kiristyvät, mummon säästövinkit tulevat tarpeeseen. Taitavankin pihistelijän on silti syytä säilyttää maltti: hamstraaja joutuu vain ojasta allikkoon.

Löytöretkeily nuukailun maailmassa voi tarjota yllätyksiä ja itsetekemisen iloa. Kun karsii turhuuksia, avartuvat paitsi komerot myös mieli.



3.6

61 arvosanaa

Paju

25.2.2023

Ruokaohjeissa oli paljon lihaa, mikä ei itselleni sovi. Kosmetiikkaohjeet objektiivisesti virheellisiä ihonhoidon suhteen.

Anonyymi

24.6.2022

Ajattelin aloittaessani kirjan lukemista ihan muuta, mutta sitten kun pääsin lukemisessa kunnolla alkuun, alkoi löytyä hyviä vinkkejä. Näitä ajattelin testata omassa elämässänikin.

Elsa

4.2.2021

Tosi opettavainen ja mieltä avartava kirja, josta sain paljon vinkkejä omaan arkeeni sovellettavaksi.