(0)

Metsäsijoittajan kirja

e-kirja


Metsäsijoittajan kirja esittelee metsään sijoittamisen peruspiirteet ja antaa arvokasta tietoa oman metsätilan, metsärahasto- tai yhteismetsäosuuden ostoa harkitseville.

Teoksen 2. uudistettu painos kokoaa ajankohtaisen tiedon suomalaisista metsätilamarkkinoista sekä viime vuosina toteutuneista kaupoista. Metsätilojen arvonmääritysmenetelmät ja niihin keskeisesti vaikuttavat tekijät sekä mahdolliset virhelähteet kuvataan selkeästi. Kirjassa käsitellään myös institutionaalisten sijoittajien kasvanutta kiinnostusta yksityistilojen kaupassa.

Kirjassa käydään perusteellisesti läpi ne keskeiset tekijät, jotka metsäsijoittajan tulee ottaa huomioon määrittäessään tilan arvoa. Kirjassa tarkastellaan myynnissä olevien metsätilojen arviointia ostajan näkökulmasta, ja annetaan käytännön ohjeita mahdollisten sudenkuoppien välttämiseksi. Metsätilakaupan käytännön toteutus käydään läpi vaihe vaiheelta.

Kirja on suunnattu metsätilan ostoa harkitseville yksityishenkilöille, metsätalousyrittäjille sekä maanmittauksen, pankkialan sekä kiinteistönvälityksen ammattilaisille. Kirjan liitteenä on kuntakohtaista kauppatilastoa vuosilta 2019-2021 eli noin 2 500 kaupan kauppahinnat ja ominaisuustiedot.

Metsänhoitaja Hannu Liljeroos työskenteli pitkään Metsähallituksessa maakaupan parissa. Hänellä on myös pitkäaikainen käytännön kokemus oman metsätilan hoidosta. Nykyisin hän toimii alalla yksityisyrittäjänä ja seuraa metsätilamarkkinoita ja niiden hintakehitystä ”Hannun hintaseurannassa”.