(136)

Kudottujen kujien kaupunki

äänikirja ja e-kirja


Toistuvien tulvien piinaamalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta vieraan nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Puhekyvyttömän naisen ihoon on kuitenkin kirjoitettu nimi. Elianan nimi. Tulvien pahetessa myös aiemmin tuntematon sairaus on alkanut vaivata niin kasveja, eläimiä kuin ihmisiäkin.


Lukija: Fanni Noroila
Kesto:

3.7

136 arvosanaa

Terho

27.4.2024

Hyvä juoni, hienoja kielikuvia.

Vesa

18.2.2024

Meni lähes kirjan puoliväliin että alkoi ymmärtämään mistä on kyse. Kirjassa kuvaillaan paljon yksityiskohtia, mutta itse juoni ei tunnu etenevän mihinkään. Koin kirjan enemmän taiteena kuin tarinana.

Sofia

15.1.2024

Kirja on taidokkaasti kirjoitettu, joka tempaa kuuntelijansa mukaan dystooppiseen satumaailmaan. Kuvaukset paikoista ovat upeita. Kirjan avulla pystyy peilaamaan ihmisten haurautta ja elämän pysyvyyttä. Loppua kohden tarina vain paranee, eikä sitä voi jättää kesken. Pidin siitä, miten kirjaan oltiin lisätty lgpt näkökulmaa ja ilmastonmuutosta.