Tervaksentuoksuisia tarinoita niille, jotka tahtoisivat olla kairassa.

Lapin-kuvauksen mestari kirkkaimmillaan ja kuulaimmillaan. Jo vuonna 1957 Kirjeitä kairaltani -teoksen julkaisun yhteydessä pidettiin A. E. Järvisen arvoasemaa eräkuvausten ja Lapin-tarinoiden klassikkona kiistattomana.

Järvisen oman kertoman mukaan Kirjeitä kairaltani -kokoelman esikuvana oli ranskalaisen Alphonse Daudet’n novellikokoelma Kirjeitä myllyltäni. Totta onkin, että hänen kertomuksiinsa sisältyy samantapaista yksinäisyyden ja kokemuksen sanelemaa viisautta kuin ranskalaisen mestarin teokseen.

Silti Järvinen on nytkin läpikotaisin oma itsensä: erämaa ja sen luonnonläheinen elämä henkivät väärentämättöminä hänen teoksistaan. Tuntuu vain siltä kuin kairojen ja selkosten ilma olisi käynyt entistäkin kirkkaammaaksi ja kuulaammaksi, samalla kun tekijä itse on ehtinyt kypsään ikään ja monet hänen vanhemmista ikätovereistaan viimeisille pyyntiretkilleen. Heiltä kuulemiaan tarinoita Järvinen usein kertookin lukijoilleen, elämänviisautta jota suuri erämaa on uskollisille kulkijoilleen vuosikymmenten aikana opettanut ja joka koskee niin hyvin pyyntimiestä kuin riistaa.

A. E. Järvinen (1891–1963) oli metsänhoitaja, eräkirjailija ja taidemaalari. Hän valmistui metsänhoitajaksi 1915 ja hakeutui tuolloin työhön Lappiin. Järvinen toimi vuosina 1915–1958 Rovaniemellä Metsähallituksen metsänarvostelijana ja myöhemmin ylimetsänhoitajana. Hän julkaisi 21 kaunokirjallista teosta.