Neljän kesäleirillä kuhertelevan nuoren harharetki metsään päättyy onnettomasti. Kaksi heistä löydetään julmasti silvottuina, mutta kaksi muuta - Gil Perez ja Camille Copeland - ovat kadonneet kuin maan nieleminä. Nuorten lopullisesta kohtalosta jää jäljelle vain omaisia raastava epätietoisuus. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin newjerseyläinen piirikunnansyyttäjä Paul Copeland, jolla on meneillään uransa mittavin oikeudenkäynti, saa kutsun poliisikuulusteluun. Häntä vaaditaan tunnistamaan muuan Manhattanilla murhattu Manolo Santiago, jolta löytyy metsämurhia koskevia lehtileikkeitä. Ruumishuoneella Copeland järkyttyy nähdessään jo kauan sitten kuolleeksi uskomansa miehen. Jos Gil Perez olikin onnistunut piilottelemaan jossain kaikki nämä vuodet, mikä mahtoi olla totuus Camille-sisaren kuolemasta? Nuoruudenrakastetun yllättävä yhteydenotto pakottaa Copelandin tekemään tiliä haudattujen syyllisyydentuntojensa kanssa ja lopulta kaivamaan myös oman menneisyytensä luurankoja...
4.0
Juulia
23.1.2022
Kirja piti kyllä hyvin otteessaan loppuun saakka, mutta loppujen lopuksi ei siinä kauheasti tapahtunut. Juoni eteni hyvin hitaasti, ja havahduin yli puolessa välissä kirjaa siihen, että tarina ei tuntunut edes alkaneen vielä. Loistava lukija sai kuitenkin päähenkilön piikittelevät kommentit juuri oikealla tavalla eloon, ja hidas eteneminen jäi vähemmälle huomiolle.
Jenni
26.6.2021
Koukuttava