(14)

Jumissa exän kanssa/Naapuritalon nainen

e-kirja


Jumissa exän kanssa Yhdeksän vuotta oli pitkä aika. Mutta katsoessaan ensimmäisen - ja luultavasti ainoan - rakkautensa silmiin Breestä tuntui kuin kaikki olisi tapahtunut vasta eilen. He olivat nauraneet, rakastaneet, haaveilleet - ja sitten Ian oli hylännyt unelmansa, uppoutunut työhön ja unohtanut kaiken muun, Breenkin. Ja nyt Ian oli menossa naimisiin! Bree oli saapunut Ianin vuoristomökille ottaakseen kihlaparista virallisen valokuvan, mutta sankka lumipyry esti morsianta saapumasta paikalle. Bree ja Ian olisivat kahden - kokonaisen viikonlopun...

Naapuritalon nainen T.J. Malloy oli kurkkuaan myöten täynnä huolimatonta naapuriaan, joka päästi oriinsa karkailemaan hänen tammojensa laitumelle ja pilaamaan hänen tarkkaan suunnitellun jalostusohjelmansa. Mutta kun hän törmäsi Heather Wilsoniin vaarallisesti tulvivan puron laidalla, hänen suojelunhalunsa heräsi. T.J. oli täysin tyytyväinen poikamieselämäänsä, mutta kun hän tarjoutui majoittamaan Heatherin ja tämän pienen pojan pariksi päiväksi luokseen, hän huomasi, ettei seura ollut hullumpaa. Itse asiassa hän tunsi itsensä yksinäiseksi, kun kaksikko palasi kotiinsa. Sitä paitsi Heatherin tila oli rempallaan ja kaipasi kätevää korjausmiestä!