(74)

Jodi Arias – mustasukkainen raivotar

äänikirja


Kesäkuussa 2008 Jodi Arias lähti salaiselle matkalle halki Yhdysvaltojen. Päästyään määränpäähänsä Arias murhasi julmasti entisen poikaystävänsä ja palasi sitten kotiinsa esittäen, ettei mitään erityistä ollut tapahtunut. Mustasukkaisuuden aikaansaama teko kuitenkin paljastui pian.

Tutkinnan ja oikeudenkäynnin edetessä ilmeni, että kyseessä ei ollut päähänpisto vaan vakaasti harkittu teko. Murhasuunnitelma oli hiottu viimeistä yksityiskohtaa myöden. Ariasin pakkomielle ex-poikaystäväänsä kohtaan sai karmivan verisen sinetin.

NAISMURHAAJAT-sarja käsittelee kaikkien aikojen järkyttävimpiä rikoksia, joiden tekijät ovat naisia. Lyhyet artikkelit ja reportaasit luovat katsauksen karmeisiin tekoihin, jotka kiehtovat ihmisiä vielä tänäkin päivänä.

Artikkelin on alun perin julkaissut Orage-kustantamo



3.1

74 arvosanaa

Juha

1.5.2024

Luokatonta roskaa. Kieli kuin automaattikääntäjältä tullutta. Jätin kesken: mahdollisuus kertoa jotain kiinnostavaa tai oivaltavaa ihnisen mielen mustasta puolesta hassattu tusinatyönä tehtyyn löysään ja mitään sanomattomaan kuvaukseen rikoksesta. Kuin lukisi Tikkurilan maalikarttaa kertomuksena pilvisestä yöstä.

Kati

27.10.2020

Ihan hyvä kirja.