(102)

Hiidenjumi

äänikirja ja e-kirja


Kaksi kadonnutta tyttöä, joista toinen löytyy kuolleena kaivosta. Monisyisen rikosmysteerin juuret ulottuvat vuosikymmenten taakse, mutta pahuus ei vanhene, se kasvaa. Miksi naisten on niin vaikea pitää toistensa puolia?

Tukholmasta metoo-skandaalia Suomeen pakeneva Armi Blom ei ole noita. Hurmesuon asukkailla on kuitenkin pitkä muisti, ja edesmenneellä Hilma-mummulla on yhä maineensa taikauskoisessa kylässä. Kun Armi tekee karmean löydön kansallispuistosta läheltä mummolaansa Hiidenjumia, on huomio taattu. Pian hänen kuvansa komeilee sanomalehden rikosartikkelissa, ja ihmiset tulevat pyytämään häneltä apua arkaluontoisissa asioissa.

Armi ei ole koskaan halunnut paneutua salaisuuteen, joka varjosti hänen äitinsä lyhyeksi jäänyttä elämää, mutta Hilman aikoinaan kertomat sadut heräävät eloon ja saavat uuden merkityksen pelottavien tapahtumien myötä. Hurmesuon synkkään historiaan tutustuessaan hän tajuaa, että 70 vuotta vanha ratkaisematon murha liittyy Hiidenjumiin. Armi ei voi enää paeta totuutta.

Milka Hakkarainen on asunut Ruotsissa toistakymmentä vuotta. Hän on työskennellyt uudessa kotimaassaan toimittajana ja suomen kielen opettajana. Hakkaraisen esikoisteos Ei verta rantaa rakkaampaa (2021) valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi esikoisdekkariksi. Sarja jatkui vuonna 2022 teoksella Maa kauhein isien.


Lukija: Aleksi Aromaa
Kesto:

3.7

102 arvosanaa

Tiina

28.8.2023

Tykkäsin 🤩

Jaana

20.6.2023

Päähenkilön erilainen naisnäkökulma moneen nykytilanteeseen toi kirjaan positiivisen väritteensä. Arvostan kirjailijoita, jotka uskaltavst erota laumasta.