(145)

Hector - Asfalttihippi

äänikirja ja e-kirja


Mestarin kauan kaivatut muistelmat

Asfalttihippi kertoo Heikki ”Hector” Harmasta, miehestä lukuisien unohtumattomien laulujen ja sanoitusten takana. ”Palkkasoturi” nosti 1960-luvun puolivälissä laulaja-lauluntekijän julkisuuteen, ja 1970-luvulla julkaistujen sooloalbumeiden myötä Hectorin ura lähti nousukiitoon. Samaan aikaan Heikki Harma vaikutti kokonaisen sukupolven musiikkimakuun toimittajan työssään Yleisradiossa. Hurja työtahti johti 80-luvun kynnyksellä uupumukseen, mutta luomisvoimaansa Hector ei kadottanut silloinkaan.

Kirja kertoo myös Heikki Harman rakkaasta kotikaupungista Helsingistä, lapsuudesta Tölikassa, rautalanka-aikaan heräävästä nuorisokulttuurista, folk-ajasta, Cumuluksesta sekä luomisen pakkoa ja maailmantuskaa potevasta taiteilijasta. Tässä kirjassa edetään syntymävuodesta 1970-luvun lopulle asti.



3.9

145 arvosanaa

Anne

27.4.2023

Hectorin ja hänen musiikin fanina, vuosikymmeniä jo, tykästyin kirjan sisältöön todella paljon. SuurKiitos.

Harri

6.3.2022

Hieno kuvaus yhdestä suomipopin suurmiehestä.

Jussi

4.7.2021

Hienoja tarinoita ja siistiä kerrontaa