(29)

Droonisydän

äänikirja ja e-kirja


Toiminnantäytteinen romaani kansainvälisistä konflikteista

On vuosi 2016 ja Ruotsin liikennevirasto on tietämättään paljastanut Ruotsin tiedustelupalvelun salaiset agentit. Ruotsi joutuu ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin liikkumaan kansainvälisellä kentällä ilman silmiä ja korvia.

Kun Gotlannin saarelta tehdään odottamaton löytö, erikoisjoukkojen operatiivisen tekniikan osaston kovapintainen Hanna Hjerta lähetetään muiden mukana tutkimaan asiaa. Tiedustelupalvelut kaikkialta maailmasta suuntaavat huomionsa nyt Gotlantiin, ja kansainvälinen tilanne kiristyy kiristymistään. Operaatio osoittautuu laajemmaksi kuin kukaan aluksi ymmärsikään ja maailmaa uhkaa poliittinen konflikti, jolla voi olla tuhoisia seurauksia. Monet tahot punovat omia suunnitelmiaan kulissien takana, ja Hannankin tulevaisuus on saamassa uuden suunnan…

Lars Wilderäng (s. 1970) on ruotsalainen jännityskirjailija, joka tunnetaan myös suositusta politiikka- ja talousaiheisesta Cornucopia-blogistaan. Droonisydän kertoo konfliktin ytimessä näkymättömissä toimivista puolustusvoimien erikoisjoukoista ja on tiivisti ajan hermolla. Teos on ensimmäinen, itsenäinen osa trillerisarjassa, jossa liikutaan piinaavan lähellä todellisuutta.


Lukija: Talvikki Eerola
Kesto:

3.7

29 arvosanaa

Antti

16.4.2024

ihan ok. Eniten tässä genressä ärsyttää toteamukset, kuinka Ruotsi demokraatit ovat venäjänkielisiä jne, epäluotettavia. Tosiasia kuitenkin on, että armeija ajettiin alas aivan toisten toimesta. Mustan väittäminen valkoiseksi on niin ylellistä ja vastenmielistä.

Katja

28.2.2024

Ehkä tarina olisi voinut loppua noin kuusi tuntia aiemmin..