(596)

Oolannin sodasta sortovuosiin

äänikirja ja e-kirja


Hovimäen kartanon ja Sepän torpan uusi sukupolvi kurottaa kohti parempia aikoja.

Wilhelm ja Marie Lindhof muovaavat kohtaloaan sävelin ja siveltimin. Sepän Katri ponnistelee kiertokoulusta Jyväskylän seminaariin. Kukaan ei kuitenkaan voi väistää ajan ankaruutta, kun engelsmannit sotivat Pohjanlahdella. Ankara kato ja nälkätalvi uhkaavat tehdä kaikkien toiveet tyhjiksi. Tarvitaan paljon uskoa, toivoa ja rakkautta mutta myös rohkeutta ja anteeksiantoa, ennen kuin Hovimäen ihmisille ja koko Suomelle koittaa uusi kevät.

Televisiostakin tuttu Hovimäki seuraa kahden suvun elämää halki Suomen historian aina nykyajan kynnykselle asti. Kirjoittajatiimiin kuuluu myös rakastettu Enni Mustonen.



4.3

596 arvosanaa

Teemu

19.1.2024

Henkilöhahmojen yksinkertaisuus on välistä tuskastuttavaa kuunneltavaa. Silti koukuttava tarina.

Emma

4.11.2023

Lapsuuden lempisarjan puuttuvien palasten täydennys. Mukaansa imevä ja lähes kertaistumalta kuunneltava.

Tiina

9.9.2023

Alku oli hyvä, mutta loppua kohti kirja kiirehti tapahtumia pikakelauksella. En tykännyt.