(264)

Viides vuodenaika

äänikirja ja e-kirja


”Sukupolvensa ansiokkain scifi- ja fantasiakirjailija.” - New York Times

”Teoksen maailman ja henkilökuvauksen syvyys saavat lukijan haukkomaan henkeään ja kokemaan, että nyt ollaan elämää suuremman kaunokirjallisuuden äärellä.” - Tähtivaeltaja

Eräänä päivänä kotiin tullessaan Essun saa huomata, että hänen aviomiehensä on murhannut heidän poikansa ja siepannut heidän tyttärensä. Samoihin aikoihin Tyynimaan sydämessä repeää suuri punainen railo, joka syöksee sisuksistaan niin paljon tuhkaa, että se pimentää taivaan vuosiksi. Tai vuosisadoiksi.

Essun lähtee etsimään perheensä rippeitä kuolevassa, kuolettavassa maassa. Hän ei välitä, vaikka maailma hänen ympärillään hajoaisi. Hän hajottaa sen vaikka itse, jos voi siten pelastaa tyttärensä.

Viides vuodenaika aloittaa Murtunut maailma -trilogian, jonka kaikki osat ovat saaneet scifi- ja fantasiakirjallisuuden Hugo-palkinnon.

N. K. Jemisin on ensimmäinen kirjailija, jonka trilogian kaikki osat ovat saaneet arvostetun Hugo-palkinnon. Hän on saanut myös muita fantasiakirjallisuuden palkintoja sekä MacArthur "Genius" Fellowshipin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta omalla alallaan. Tuottelias Jemisin kirjoittaa fiktion lisäksi feminististä ja rasisminvastaista blogia sekä kritiikkejä muun muassa New York Timesiin. Hän asuu Brooklynissa, New Yorkissa.


Lukija: Outi Vuoriranta
Kesto:

3.9

264 arvosanaa

Nöpö

29.5.2024

Mielenkiintonen, mutta pitkään vaikeasti seurattava, tarvii pitkäjänteisyyttä että pääsee kiinni. Ehkä vähän turhan väkivallalla mässäilyä, mutta saattaa se olla tarkoituskin

pinja

18.5.2024

Mielenkiintoinen, mutta sekava juoni. Palaset loksahtavat paikalleen vasta lopussa ja siltikin ei aivan.

Anzu

14.2.2024

Outi Vuoriranta on täydellinen lukija tälle mestariteokselle!