(95)

Punapakolaiset: Suomalaisnaisten elämä ja kohtalo Neuvosto-Karjalassa

äänikirja ja e-kirja


Suomen raskaan sisällissodan jälkimainingeissa kaoottiselle Neuvosto-Venäjälle rynnisti tuhansia poliittisia ja taloudellisia siirtolaisia, punapakolaisia. Neuvostoliitto veti puoleensa myös 1930-luvun alun työttömyyden ja oikeistoradikalismin liikkeelle pakottamia suomalaisia sekä Suomesta että Pohjois-Amerikasta. Uutta elämää tavoitelleiden naisten kohtalo tuossa massamuutossa on jäänyt akateemisissa historiantutkimuksissa vain sivumaininnoille.

Punapakolaiset paljastaa, millaiseksi Neuvosto-Karjalaan asettuneiden suomalaisnaisten arkinen elämä muodostui. Teos kertoo ravisuttavasti siitä, kuinka unelmat uudesta, tasa-arvoisesta yhteiskunnasta särkyivät ja sokea usko tulevaisuuteen muuttui painajaiseksi. Väkivalta ja kontrolli alkoivat hallita neuvostoyhteiskuntaa ja ulottuivat tavallisten perheiden intiimiinkin elämään.

Yksinvaltaisuuteen syöksyneessä valtiossa maahanmuuttajien korkeat ihanteet murskattiin ja naisten arki ohjattiin palvelemaan totalitaristista järjestelmää. Suomen valtio tiesi neuvostosuomalaisten julmasta kohtalosta mutta joutui seuraamaan terroritekoja vaivautuneena sivusta.


Lukija: Anna Saksman
Kesto:

3.8

95 arvosanaa

Arto1

24.5.2024

opettavaista historiaa

Pekka

19.5.2024

Erittäin hyvä teos: kokoaa erityisen hyvin yhteen punapakolaisten naisten kohtalot ja samalla koko tämän surkean kehityksen Neuvostoliitossa. Tärkeä tietoteos!

Anonyymi

13.5.2024

Hesekiel 38-39 kaddish-luku. Haarlan ignoroitu perinne. Kaikki pitää tehdä itse. Supo petaa omaa turvaa Vanjan miehitykseen. Politiikot luottaa usaan kuin hullu ässäänsä. MitzraIm Double Trouble tuplataakan kakkos-Egypti USA Egyptin ruokosauva joka lävistää käden. Koukut krokotiilin leukoihin ja viskataan erämaahan yhdessä niiden kanssa jotka takertuneet suomuihinsa Hesekiel 27-29 ja Googin liittouma lähenee Hesekiel 38-39 kaddish-luku. Etanolifermentaatiosta 18X vähemmän energiaa per Glc mädättämällä ja spurtti johtaa viikon lojumiseen hapoilla. ISRAEL IS REAL! silmätikku, 66% tuomioista. EUn avusta 1/3 PLOn fedayeen-provokaattoreille. "Kosto on minun. Ja minä olen maksava." Hebrew Finnish affinity: Em - emo, emä emäntä, äiti. Ab - appi, father of wife Chaverim- kaveri, haveri. Tippa - tippa. Pissa - pissa. Ovi, avata. Jalan. Car - karja. Loo nirhaa - äLä murhaa thou shall not murder. Lo äLä. Puoch - puhua. Nuoch - nuokkua, nukkua. Pimah piimä. Perse, cherpah etc. Ruoch - ruoka/henki. Ish, isä, ragaz rakas etc. Esra kronikoitsija ennusti Efraimin 390X7 vuoden diaspora sakkokierroksen alkavan Sambatas-joen ylityksestä pohjoiseen autiomaihin eli arzarethiin. Kiova on kivi-kasa mutamaan keskellä ja sen vanhan nimi oli Sambatas... Sen jälkeen Kveenogorden Kainuunkartano, veden emon palvonnan keskus kvinna kveenit queenit. Fenni penni ei viikinkien porsasteluraideihin lähtenyt ja heitä pilkattiin naisiksi haukkumalla. Sambotas Sampo oli kadonneen liiton Arkin haikailua. Valter CaR Karjalan kunnailla Juvelius sai vihiä arkin piilopaikasta, E. Rotschild otti kopin Sampon kaivauksista Moorian vuorella. JRR Tolkienkin sen tiesi. Marcus Rotschild pelasti kaksi kertaa Suomen nälänhädässä 1860-luvulla kun siemenviljat oli syöty. Mannerheim oli wanna-be tutkimusmatkailija ja löi vetoa Issaskarin tribuuttia maksavan ronttiluisen mutta varovaisen viisaan aasin puolesta. Isaskarista piti joka aikana löytyä miehiä, jotka tietävät missä ajassa eletään ja mitä juuri sinä aikana pitäisi tehdä."Kelle vero, sille vero. Kelle tulli, sille tulli." linjaa Roomalaiskirje esivallasta. Mutta lisää että esivallan takana oleva enkeliruhtinas voidaan kahlita ja sivuuttaa varjelemasta. Olen kirjoittanut esseitä siitä, mitä hyvää juutalaiset ovat tehneet ihmiskunnalle historiassa Raamatun VT:n ja UT:n välittämisen jälkeenkin. Nobeleita jaetaan määritelmän mukaan henkilöille, jotka ovat tehneet suurimmat palvelukset ihmiskunnalle. https://www.biokemia.fi/Nollaveri.html https://www.biokemia.fi/Tieteenluovutus.html https://www.biokemia.fi/Hollywoodism.html https://www.biokemia.fi/Rautatammi_metsurit.htm https://www.biokemia.fi/Kallonkutistajat.html https://www.biokemia.fi/Tietonikkarit.htm https://www.biokemia.fi/Musiikki1.htm https://www.biokemia.fi/Sefanja_Rokkentrollit.htm https://www.biokemia.fi/Uraani2.htm https://www.biokemia.fi/Nobel.htm https://www.biokemia.fi/Kirjailijat.htm https://www.biokemia.fi/Toimittajista.htm https://www.biokemia.fi/sarjakuvat.htm https://www.biokemia.fi/Kuvataiteilijat.htm https://www.biokemia.fi/Neropatit.html https://www.biokemia.fi/Shakki_ja_Matti.htm https://www.biokemia.fi/Urheista_uhreista.htm https://www.biokemia.fi/Lojaalisuudesta.htm https://www.biokemia.fi/Kommunismin_juuret.html https://www.biokemia.fi/MaailmanMerkittavinMies.htm https://www.biokemia.fi/Kolumbus.htm https://www.biokemia.fi/Vuosisadan_vaklaustarina.htm https://www.biokemia.fi/juutalaisasutus.htm http://www.biokemia.fi/Valitsensiisolen-SisuChutspa.pdf