(627)

Ylpeys ja ennakkoluulo

äänikirja ja e-kirja


Ylpeys ja ennakkoluulo on yksi Jane Austenin luetuimmista kirjoista, jota rakastetaan erityisesti sen romantiikan ja huumorin vuoksi. Kiistatta se on myös vanhin ja tunnetuin esimerkki suuresta rakkaustarinasta.

Herra Bennetillä on viisi tytärtä, mutta yksikään heistä ei voi periä isänsä omaisuutta. Myös hänen vaimonsa on varaton, minkä vuoksi vähintään yhden tyttäristä on mentävä varakkaisiin naimisiin muuta perhettä tukeakseen. Teoksen päähenkilö on yksi tyttäristä, Elizabeth Bennet, joka henkisen kasvunsa aikana karistaa ennakkoluulonsa ja ymmärtää, kuinka tärkeää on erottaa toisistaan pinnallisuus ja se, mikä todella merkitsee. Tarina on viihdyttävä ja taitava kuvaus aikansa käytöstavoista, avioliitosta, sosiaalisen statuksen merkityksestä – ja rakkaudesta.

Kirjaa on vuosien saatossa painettu yli 20 miljoonaa kappaletta, ja se on dramatisoitu useita kertoja sekä elokuva- että tv-versioiksi muun muassa Keira Knightley ja Matthew Macfadyen päärooleissaan.

Jane Austen (1775–1817) on yksi brittiläisen kirjallisuuden rakastetuimpia kirjailijoita kuudella romaanillaan. Lyhyen elämänsä aikana hän toimi anonyymisti suurta mainetta nauttimatta, mutta ajan myötä hänen tunnettuutensa ja merkityksensä on kasvanut. Ylpeyden ja ennakkoluulon lisäksi Austenilta on julkaistu teokset Järki ja tunteet (1811), Kasvattitytön tarina (1814) sekä Emma (1816). Hänen realisminsa on maustettu ajattomalla ironialla, terävillä havainnoilla ja tarkoilla kommenteilla.


Lukija: Tuulimaria Bützow
Kesto:

4.0

627 arvosanaa

Reeta

20.3.2024

ihana.

Anonyymi

17.3.2024

paras kirja mitä olen ikinä lukenut. ensi kerran luin 14-15- vuotiaana. nyt kuuntelin 35 vuotiaana eikä tämä ole viimeinen kerta tämän kirjan parissa. tässä välissä olen lukenut kirjan 3-4 kertaa.

Raquel

18.10.2023

Suomennos on käsittämättömän surkea. Varautuneisuus on suomennettu itsehillinnäksi, esitteleminen esittelyksi ja pituus isoudeksi.