(287)

Viisikko ja aavejuna

äänikirja


Viisikko valloittaa taas – nyt uudelleen suomennettuna!

Viisikkoa odottaa jännittävä telttaretki nummilla. Mukana on myös maisteri Luffy, joka onneksi on kiinnostuneempi nummen hyönteisistä kuin Paulin, Annen, Leon ja Dickin holhoamisesta. Alussa lasten aika kuluu hajamielisen opettajan silmälläpitämiseen ja herkkujen noutamiseen läheisestä maalaistalosta. Viisikko ei kuitenkaan olisi Viisikko, jos koko retki voisi sujua näin rauhallisesti...

Kun kummitusjuna sukeltaa esiin, unohtuvat sekä opettaja että varoitukset. Mikä on tuo salaperäinen ilman valoja liikkuva juna, joka katoaa aina yhtä oudosti kuin ilmestyykin?

Viisikko ja aavejuna on ikimuistoisen Viisikko-sarjan seitsemäs seikkailu, jonka on uudelleen suomentanut Karoliina Timonen.

Enid Blyton (1897–1968) oli yksi 1900-luvun luetuimmista ja menestyneimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista ja UNESCOn laatiman listauksen mukaan maailman kaikkien aikojen käännetyin lastenkirjailija. Hänen valtava tuotantonsa käsittää yli 800 teosta, joista Suomessa ovat tunnetuimpia Viisikko-, Seikkailu-, SOS-, Salaisuus- ja Arvoitus-sarjat.


Lukija: Antti Jaakola
Kesto:

4.6

287 arvosanaa

Ale/opossumi

28.9.2023

Nice

Mr

16.5.2023

Mukava kuunneltava illalla.Hyvä juoni.Ihan mahtava!Oon kuunnellut jo kaikki viisikot kahdesti.Myös ne ekat ovat hyviä esimerkiksi Viisikko aarre saarella, Viisikko vapauttaa lentäjät ja Viisikko kesälomalla. No mitä pidit kirjasta?

Daniel

20.2.2023

Siuuuuuuuuuuuuu