(144)

Vasenkätisen päiväkirja: Merkintöjä rokkielämästä

äänikirja ja e-kirja


Eppu Normaali -kitaristi Juha Torvisen päiväkirjamaisia mietteitä alkaen keväästä ja keikkakesästä aina vuoden huipentavaan uuden areenan avajaiskonserttiin saakka.

”Naureskelen roudareittemme kanssa niitä näitä ja ihastelen kattoon nostettua isoa peilipalloa. Se on estetiikaltaan järkyttävän kaukana Eppu Normaalista ja siksi siitä pidänkin. Ristiriita esityksessä sopivasti annosteltuna on poikaa. On hyvä yhdistelmä, kun yleisö välillä liikuttuu ja nauraa pian kainalopierulle.”

Millaista on muusikon työ, millaista arki ja miltä ne tuntuvat? Kaunistelemattomat tarinat avaavat muusikon epätavallisessa ammatissa vietettyä elämää ja ajatuksia rehellisesti ja päästävät kurkistamaan kulissien taakse. Ne myös kuljettavat lukijan menneiden vuosien muistoihin. Juhan ottamat valokuvat takahuoneista ja treenikämpiltä ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

”Sivut on kirjoitettu pääosin, kuten musiikkiakin soitetaan, livenä. Kirjoitusvirheet on korjattu, mutta muuten teksti on sitä, mitä koneen ääreen istuessa on tullut.”

Juha Torvinen on Rovaniemellä syntynyt vasenkätinen muusikko ja yksi Eppu Normaalin perustajajäsenistä. Koulutukseltaan hän on ylioppilas ja mielisairaanhoitaja, sotilasarvoltaan siviilipalvelusmies. Torvinen on muusikon toimen ohella toiminut tamperelaisen Poko Rekords -levyyhtiön tuotantopäällikkönä ja Akun Tehtaalla sekalaisissa tehtävissä. Hän on kirjoittanut aiemmin kirjan Aika normaalia - Tarinoita Eppu Normaalista.


Lukija: Juha Torvinen
Kesto:

4.0

144 arvosanaa

Anonyymi

7.10.2023

huippu

Juho

15.8.2023

ihan hauska taustameteli.

Santeri

1.6.2023

Mahtavaa tarinan kerrontaa