(54)

Varoitus tukalasta helteestä

äänikirja ja e-kirja


Heinäkuinen Lontoo on helleaallon lamauttama. Sadetta ei ole kuulunut kuukausiin, kirvat ovat vallanneet puutarhat, vettä säännöstellään. Vuosi on 1976, ja Robert Riordan kertoo vaimolleen Grettalle piipahtavansa ulkona ostamassa sanomalehden. Robert Riordan ei palaa aamuostoksiltaan.

Tapahtuma kerää Grettan lapset saman katon alle, takaisin kotiin - kaksi toisistaan vieraantunutta siskoa ja yhden veljen joka taiteilee avioeron partaalla - ja heistä jokaisella on omat aavistuksensa isän katoamisesta. Heiltä jää huomaamatta, että äidillä saattaisi hyvinkin olla kaikkeen selitys. Sitä hän ei tosin ole - vieläkään - valmis jakamaan.

O'Farrellin romaani on syvä ja tarkka muotokuva perheen kriisistä ja samalla osoitus siitä, että mestarikirjailija on viimeistään nyt löytänyt oman erityisen äänensä. Ilmiömäisellä kirjallisella otteella hän yhdistää runollisen kielen juoneen, joka on kuin mysteerinäytelmä.


Lukija: Satu Paavola
Kesto:

3.5

54 arvosanaa

Anonyymi

13.10.2022

Pidin kirjasta kovasti. Lukeminen oli ärsyttävää, sillä melkeinpä jokaisella aukeamalla oli tavuviivalla jakautunut sana. Oikoluku on jäänyt tämän kirjan kohdalla tekemättä tai mikä tekninen virhe lieneekin… Asia vaikuttaa lukurytmiin, ja ennen kaikkea lukunautintoon. Lukija ei voi vain sivuuttaa jakautuneita sanoja vaan ajatus karkaa muualle. Karkein esimerkki jäi mieleen kun tekstissä vastaan tuli hattura-siassa. Missä ihmeen siassa? Aa, kyseessä onkin siis laatikko, jossa jotain säilytetään kaapin hyllyllä, hatturasia…

Rilla

14.6.2022

Ihan mukava perhetarina.