(151)

Usvassa uinuu uhka

äänikirja


Taidemaalari Viola Anker on Suomeen palattuaan toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa. Hän on vuokrannut huvilan järven rannalta keskeltä Hauhon kirkonkylää. Viola järjestää vappuaattona juhlat huvilassaan. Aamun valjetessa yksi juhlijoista löytyy kuolleena rantavedestä ja toinen on kadonnut jäljettömiin.

Hellevin Hovissa odotellaan mökkikauden käynnistymistä. Hovin rauha järkkyy, kun lähinaapurustossa sijaitsevan huvilan kuolemantapaus ja tutun ihmisen katoaminen paljastuvat.

Rikosylikonstaapeli Pirkka Juutilainen ja vanhempi konstaapeli Päivikki Noro ryhtyvät tutkimaan rikosta, joka vaikuttaa tavallistakin sotkuisemmalta. Yllättäväksi avuksi ilmaantuu tarkkasilmäinen ja herkkäkorvainen Sanelma Raikku Hellevin Hovin naapurista.

"Usvassa uinuu uhka" on suositun Hauho-dekkarisarjan kuudes osa.

Hauho-sarjan juonirikkaat dekkarit kertovat rikosten ohella hämäläisen kyläyhteisön iloista ja suruista.

Hanne Dahl (Anne Syrjä) on kirjoittanut moniosaisen Hauholle sijoittuvan dekkarisarjan. Dahl on opiskellut Helsingin yliopistossa germaanista filologiaa, suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta ja sosiologiaa. Työuransa hän on tehnyt lääketeollisuudessa.


Lukija: Usva Kärnä
Kesto:

3.8

151 arvosanaa

Päivi

13.7.2022

Aiemmat kirjat olivat helppoa ja mukavaa kesäkuunneltavaa. Tämä oli tosi sekava.

Jarmo

22.2.2021

H