(282)

Toinen silmä kiinni

äänikirja ja e-kirja


Kun kolmekymppistä perheenäitiä kuljetetaan kiireellä sairaalaan, alkaa ambulanssin kattoon nousta muistikuvia lapsuudesta. Toisesta silmästä on selittämättömästi mennyt näkö, mutta toinen silmä näkee yhtäkkiä tarkasti. Matkan aikana mieleen puskee tilanteita ja ihmisiä, joita nainen ei ole muistanut vuosikausiin.

Joskus trauma on painunut niin syvälle, että se pääsee pintaan vain sairastuttamalla sitä kantavan ihmisen. Joskus tie valoon on pitkä ja anteeksianto mahdoton. Kun toinenkin silmä alkaa nähdä, on vaikeaa ymmärtää, kuinka joku saattoi tehdä jotakin niin pahaa.

Esikoisromaani nuoren tytön kasvusta aikuiseksi naiseksi kertoo miellyttämisen halusta, rajusta irtiotosta ja vaikeudesta puolustaa omia rajojaan. Matka kohti terveyttä on matka kohti mennyttä, ja yhtäkkiä muistot ovat silmien edessä paljaina ja vaativina.

Tiina Katriina Tikkanen (s. 1983) asuu perheineen Helsingissä ja työskentelee freelancetoimittajana.


Lukija: Anna Kuusamo
Kesto:

4.0

282 arvosanaa

Mirva

16.11.2022

Järkyttävä, mutta koskettava.

Kristiina

3.10.2021

Alkuun arvailin pitkään mikä on se trauma. Että millä korvalla tätä pitää kuunnella. Jos on lapsuudessa kokenut jotain pahaa, mitä tahansa- niin tää kannattaa kuunnella. Ja tietenki ihan kaikkien muidenki, koska tässä kirjassa tuli paljon hyödyllistäkin ajateltavaa siitä miten mieli liikehtii

Mirva

6.3.2021

Tavanomaisesta poikkeava kuvaus seksuaalisen väkivallan jättämistä jäljistä. Helppoa, mutta samalla kylmäävää kuunneltavaa.