(500)

Toinen kevät

äänikirja


Mitä tekee suojattua elämää viettänyt edustusrouva, kun mies odottamatta vaihtaa kaksi kertaa nuorempaan ja kauniimpaan?

Sinikka Honkasella ei todellakaan ole helppoa aluksi. Miehen mukana menevät niin asema, tuttavapiiri kuin itseluottamus.

Koko maailma tuntuu kaatuvan päälle. Mutta sitten Sinikka ottaa itseään niskasta kiinni. On voitettava pikkukaupungin ennakkoluulot ja uhmattava entisen miehen vaikutusvaltaista tahtoa. Asiat alkavat luistaa, paremmin kun kukaan olisi osannut kuvitella.

Enni Mustosen romaani on kuin hilpeä ja rohkaiseva keski-ikäisen naisen ”henkiinjäämisopas”, jonka soisi mielellään päätyvän myös mahdollisimman monen miehen kuultavaksi.


Lukija: Pinja Flink
Kesto:

3.7

500 arvosanaa

Ann

19.1.2024

Ihan hyvä, mutta kannen suunnittelija ei kyllä ollut lukenut käsikirjoitusta; päähenkilön hiusten leikkaus ei vastaa ollenkaan kansikuvan naisen kampausta. Lukijan ääni vaati totuttelua ja lukunopeuden muutosta normaalista 1,0:sta hivenen nopeutettuun 1,2:een.

Erja

1.8.2023

ihana selviytymistarina kovassa maailmassa ☺️

Virve

15.1.2023

Minusta lukija sopi kirjaan ja sekä kirjan että aikakauden tunnelmaan aivan hyvin. Ääni ja lukutapa oli rauhallinen ja rauhoittava.