(87)

Toimittajana Kabulissa

äänikirja ja e-kirja


Suomalaisnainen maailman vaarallisimmassa maassa.

Toimittajana Kabulissa avaa sodan runtelemaa Afganistania naisreportterin silmin.

Kun Maija Liuhto saapui Afganistaniin kuusi vuotta sitten, hän pelkäsi tehneensä kohtalokkaan virheen. Kansainväliset joukot olivat vetäytymässä maasta, Taliban sai jatkuvasti lisää alueita valtaansa, ja pommi-iskut ja sieppaukset olivat arkipäivää Liuhdon kotikadulla Kabulissa. Silti hän alkoi raportoida maasta, jolle ei enää jaksettu antaa paljon huomiota lännessä. Toimittajana Kabulissa vie lukijan keskelle Afganistanin vaarallisia poliittisia kiemuroita, uskonsotureiden olohuoneita ja pommi-iskujen jälkimaininkeja. Äärimmäisyyksien maassa Liuhto sai kokea sekä vaarallisia läheltä piti -tilanteita että unohtumattomia seikkailuita. Hän kiipesi salaa Afganistanin armeijan evakuointilennolle Kandaharissa, jahtasi terroristijohtajan haastattelua ja tutustui poliisipäällikköön, joka jo seuraavana päivänä kuoli hyökkäyksessä. Vuonna 2021 Liuhto palasi Talibanin haltuun ottamaan maahan. Henkilökohtaisessa reportaasikirjassa avataan unohdetun konfliktin äärimmäistä hintaa maan surullisen mutta kiehtovan arjen kautta.

Maija Liuhto (s. 1988) on suomalainen toimittaja, joka on raportoinut Afganistanista suomalaisille ja kansainvälisille eturivin julkaisuille, kuten Ylelle, Helsingin Sanomille, Suomen Kuvalehdelle, Los Angeles Timesille, The Atlanticille, Al Jazeera Englishille ja Foreign Policylle. Toimittajana Kabulissa on Liuhdon esikoisteos.


Lukija: Salla Kozma
Kesto:

3.9

87 arvosanaa

Sasa

23.11.2022

Kirja erittäin mielenkiintoinen ja avartava. Vahva suositus tälle kirjalle. Lukijan ääni ei paras mahdollinen, mutta aina voi siirtyä kirjaversioon äänikirjan sijaan.

Eeva

5.10.2022

Afganistania tuntemattomalle paikkakuntien ja erityisesti henkilöiden nimet menivät ohi. Toimittaja-kirjailijalle on nostettava hattua. Rohkea ihminen. ÄänIkirjan lukija oli hyvä ja ääneltään aiheeseen sopiva.

Elviira

27.8.2022

Erittäin mielenkiintoinen. Totuutta etsivä. Monesta näkökulmasta valottava kirja Afganistanin pitkään jatkuneesta vaikeasta tilanteesta. Kiinnostavaa oli myös seurata naisjournalistin työtä patriarkaalisessa yhteiskunnassa,välillä hengenvaarallisissakin tilanteissa. Terävä ja realistinen. Tämä kirja kannattaa lukea ennenkuin sanoo ääneen mielipiteensä Afganistanin tilanteesta,- politiikasta tai- pakolaisista.