(567)

Suostumus

äänikirja ja e-kirja


Intiimi ja väkevä omaelämäkerta.

Suostumus on tärkeä ja koskettava tositarina aikuisen miehen seksuaalisen houkuttelun uhriksi joutuneesta teinitytöstä.

V. oli 13 vuotta ja haavoittuvassa mielentilassa, kun hän tapasi viisikymppisen kirjailijan. Charmantin miehen huomio imarteli tyttöä, ja ennen kuin hän huomasikaan, heillä oli salasuhde. Vähitellen V. tajusi joutuneensa nuoria tyttöjä ja poikia hyväksikäyttävän saalistajan uhriksi ja

kohtalotovereidensa tavoin miehen palkittujen kirjojen henkilöhahmoksi. V:n maailma murtui. Oliko hän itse syypää pahaan oloonsa, koska oli suostunut seksisuhteeseen aikuisen miehen kanssa? Vasta vuosien päästä hän ymmärsi, että näin ei ollut, ja toipuminen pääsi alkuun.

Omista kokemuksistaan kirjoittava Vanessa Springora kuvaa nuoren tytön maailmaa herkkätuntoisin vedoin. Hän peräänkuuluttaa aikuisten vastuuta ja nuorten oikeutta herätä seksuaalisuuteen rauhassa.

Suostumus on erityisen ajankohtainen sosiaalisen median aikakaudella, jossa grooming eli nuorten tyttöjen manipuloiminen seksiin on kasvava ongelma.

Vanessa Springora (s. 1972) toimii johtajana ranskalaisessa Éditions Julliard -kustantamossa. Hänen esikoisteoksensa Suostumus ravisutti Ranskaa ja koko kirjallista maailmaa. Teoksen käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan, se on voittanut palkintoja, ja siitä ollaan tekemässä elokuvaa. Kirjan ilmestyminen herätti yhteiskunnallisen keskustelun Ranskassa, ja seksin harjoittamista alaikäisen kanssa koskevia lakeja ollaan Ranskassa kiristämässä.


Lukija: Sanna Majuri
Kesto:

3.7

567 arvosanaa

Veronikaomarbli

26.1.2024

Ihan pysäyttävä tarina mutta hieman liikaa toistoa asioista.

Ellie

24.12.2023

Järkyttävää, miten edelleen ja ikuisesti tytöt eivät saa olla lapsia ja ihmisiä, vaan milloin kenenkin neroksi nostetun iljetyksen materiaalia ja leikkikaluja. Hieno ja rohkea kirja, aivan hirveä. Toivottavasti ihmiset osaisivat luettuaan katsoa peiliin ja ympärilleen paremmin, mitä kaikkea sitä tuleekin normalisoineeksi vaan vaikenemalla

Rea

1.11.2023

Lukija on hyvä!