(290)

Skoudena Stadissa

äänikirja


Tillanderin ja Westerbackan kultasepänliikkeiden ryöstöllä, Venäjän lähetystön paritusjutulla, Juppi- ja Honda-liigoilla on kaikilla yksi yhteinen tekijä. Kaikissa jutuissa on tutkinnanjohtajana ollut komisario Seppo Sillanpää Helsingin ryöstöjaoksesta.

38 vuotta Helsingin poliisissa työskennellyt Seppo Sillanpää näki kuinka Helsingin rikollisuus kasvoi ja kansainvälistyi. Sillanpään uran loppuvaiheessa hänen jaoksensa sai myös paritusrikollisuuden tutkinnan, joka vei hänet tiiviiseen yhteistyöhön Viron poliisin kanssa.

Sillanpää on yksi Suomen tunnetuimmista poliiseista. Hän oli pitkälti vaikuttamassa siihen, että 80-luvulla alkanut ja 90-luvulla räjähtänyt pankkiryöstöaalto saatiin nujerrettua.

Ainutlaatuisessa kirjassa Sillanpää avaa kaikki uransa kovimmat jutut ennen julkaisemattomia yksityiskohtia myöten. Hän kertoo myös poliisityön arjesta ja työn muuttumisesta vuosien varrella, eikä säästele poliisiesimiehiään kritiikiltä.


Lukija: Markus Bäckman
Kesto:

3.9

290 arvosanaa

Jenny

17.4.2022

Aluksi hyvä, mutta loppua kohden alkoi syöksy kun kirjassa alkoi esiintyä homofobiaa ja kirsikkana kakun päälle harmiteltiin sitä, ettei n-sanaa saanut enää poliisin tiedotteissa käyttää.

Samuli

12.9.2021

Viihdyttävä kertomus yhden merkittävän poliisin urasta...

Päivi

6.4.2021

Kertoo hyvin poliisien työstä ja lähihistoriasta.