(704)

Silmitön

äänikirja


Silmitön on tarina näkevistä ja sokeista, pahimmista peloista ja silmittömistä teoista.

Kevättalvisesta merestä löydetään mies, jonka silmät on kaivettu päästä. Poliisi epäilee kyseessä olevan poliittinen murha. Kalastajat ja ympäristöaktivistit vastustavat Porin edustalla alkavaa merisoran ruoppaushanketta. Pelätään, että ruoppaus vapauttaa merenpohjaan vuosien saatossa kertyneet ympäristömyrkyt luonnon kiertokulkuun. Kun kalastajien pyydyksistä löytyy silmättömiä kaloja, pelot näyttävät käyvän toteen.

Työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt entinen ylikonstaapeli Janne Rautakorpi palkataan avustamaan poliisia tutkimuksissa. Hän saa avukseen tunnetun Greenpeace-aktivisti Venla Jokisen, joka on juuri vapautunut venäläisestä vankilasta. Myrskyävällä merellä öljynporausalukselle kiivennyt ja siitä tuomion saanut Venla joutuu yhdessä Rautakorven kanssa huomaamaan, että pahimmat myrskyt riehuvat petollisen tyynen pinnan alla.

Labyrintti-dekkarisarjan kolmas osa vie päähenkilönsä Janne Rautakorven sekä Liisa Sarasojan ympäristönsuojelun, aktivismin ja yritysmaailman kohtalokkaasti risteäville poluille. Kiitetyn sarjan aiemmat osat ovat Muistilabyrintti (2015) ja Murtumispiste (2016).

Arttu Tuominen (s.1981) on porilainen kirjailija. Päivätyönään Arttu painii ympäristönsuojelutehtävien parissa Satakunnassa.


Lukija: Antti Jaakola
Kesto:

3.9

704 arvosanaa

Sirkka

9.3.2024

Hyvä tarina, juoni. Epäuskottavasti, liikaa solloilevia henkilöitä.

Anonyymi

25.1.2024

kovin monivaiheinen, pitkä, erittäin yksityiskohtaisen tarkasti kerrottu tapahtumaketju rikollisten jäljittämisestä harha-askeleineen, pahuutta, sairasta mieltä, sairautta, monenlaista kyykäärmettä nousemassa koettaakseen saada hengiltä. Uusia kasvoja ja vanhoja tuttuja mukana. ja jatkoa seuraa jo epilogissa

Anneli

18.1.2024

Sarja sen kun paranee. Mielenkiintoisia teemoja ja kiinnostavia henkilöhahmoja, joiden hulluus tosin ylittää jatkuvasti uskottavuuden rajan. Sopivasti mutkikas juoni, joka pitää hyvin otteessaan alusta loppuun. Tuomisen helmasynniltä ei vältytä tälläkään kertaa, sillä varsinkin ”suuri loppuselvittely” on taas kerran loputtoman pitkä ja loputtoman yksityiskohtainen. Vähemmälläkin kuvailulla olisi pärjätty, mutta kirjailija tuntuu nauttivan näistä elokuvakäsikirjoituksen tarkkuudella tehdyistä megakohtauksista, joten mikäpä siinä, onhan ne hyvin kirjoitettu. Lopussa hieno cliffhanger seuraavaan osaan, jonka kuuntelu on pakko aloittaa heti. Ja kuten aina: Antti Jaakola on lukijana aivan täydellinen.