(69)

Resilienssi arjessa

äänikirja ja e-kirja


Hyvään elämään kuuluu vaikeuksia, ja niistä selviäminen on onnellisuuden ytimessä. Resilienssi on kykyä kohdata vaikeuksia ja selvitä niistä tai niiden kanssa. Kirja esittelee resilienssin monimuotoisuutta positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisen menetelmän kautta.

Kirja kuvaa resilienssin yhteiskunnallista ja kulttuurista pohjaa ja sen arjessa uusintuvaa luonnetta. Myönteiset ihmissuhteet, omien ja ympäristön vahvuuksien tunteminen ja oma toimijuus mahdollistavat selviämisen vaikeissakin vaiheissa. Näitä resilienssin ulottuvuuksia luodaan ja kasvatetaan, kuten kaikkia taitoja, harjoittamalla niitä, jatkuvasti.

Tapausesimerkkien ja elämäntarinoiden kautta kirja auttaa tunnistamaan resilienssiä ja sen kehittämistä. Käytännön esimerkit esittelevät tapoja vahvistaa niin yksilön kuin ryhmän selviämistä vaikeista tilanteista. Ryhmän resilienssi koostuu yllättävän saman kaltaisista asioista kuin yksilön resilienssi - esimerkiksi työyhteisöissä ja kouluissa voidaan vahvistaa ihmisten ja ryhmien resilienssiä osana normaalia toimintaa. Kirjan harjoituksista voi hyötyä niin ohjaus- ja esimiestyössä kuin koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltoalallakin.

Syvimmiltään resilienssi on elinvoiman säie, joka mahdollistaa hyvinvoinnin tilanteissa, jota elämä eteen tuo. Se luodaan ja sitä ylläpidetään omilla teoilla, oppimisella, asenteilla, ja sitä vahvistetaan jokapäiväisissä kohtaamisissa ja tilanteissa.


Lukija: Sari Haapamäki
Kesto: