(356)

Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut

äänikirja ja e-kirja


Kaikkien tuhmuroijien sankari Prinsessa Pikkiriikki kertoo viisi tuttua satua hiukan lurjusmaisesta näkökulmasta.

Oletko ajatellut, miltä kolmesta karhusta tuntuu, kun niiden puuro syödään? Tai haltijattaresta, jota ei kutsuta syntymäpäiville? Niinpä niin, ei varmaan erityisen mukavalta.

Pikkiriikki on huomannut, että yleensä se, joka on muiden mielestä jo valmiiksi kiltti, voittaa kaikki taistelut. Niin kuin vaikka pikkuveli.

Siksi hän päätti kertoa muutaman sadun myös niiden näkökulmasta, joita muut pitävät tuhmina, kuten esimerkiksi lohikäärmeiden, joita prinssit tuikkivat miekoillaan. Sillä Pikkiriikki jos kuka tietää, että jokainen voi olla kiltti ja tuhma ihan yhtä aikaa.


Lukija: Elsa Saisio
Kesto:

4.5

356 arvosanaa

LA

27.3.2024

tosihyvä

Saija

16.2.2024

koko nämä kuusi eri satua vei kyllä meikäläisenkinnmielikuvitus maailmaan tosi kivaa tekstiä ja helppoa lukemista. sadut ei myöskään ollut ihan kauhean pitkiä kun itsellä on keskittymishäiriöö ja adhd nii pystyi hyvin keskittymään siihen mitä lukee.

Vivian🐇🌈🐎

15.2.2024

hyvä kirja suosittelen 😍😍😍😍😍