(90)

Pahuus: Ihmisluonnon pimeä puoli

äänikirja ja e-kirja


Miksi ihminen tekee pahaa?

Uraauurtava teos kertoo siitä, miksi osa meistä luisuu arkipäiväisestä pahanteosta rikollisuuden ja väkivallan poluille.

Läheisyys ja toiset ihmiset ovat meille tärkeintä maailmassa. Silti jokainen joutuu joskus konfliktiin toisten ihmisten kanssa. Kitkatilanteita syntyy, kun ihmisten tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään. Siksi taistelemme, kiusaamme ja ajamme omaa etuamme keinoja kaihtamatta. Pahuus aiheuttaa valtavia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten koulukiusaamista, rasismia, parisuhdeväkivaltaa, raiskauksia ja sotia. Siitä huolimatta kukaan ei myönnä itse olevansa paha tai tahtovansa muille pahaa. Tämä kirja kertoo ihmismielen pimeästä puolesta: pahuuden biologisesta, psykologisesta sekä moraalisesta luonteesta.

Lauri Nummenmaa (FT) on maamme johtavia aivotutkijoita. Hän toimii lääketieteellisen kuvantamisen ja mallintamisen professorina valtakunnallisessa PET-keskuksessa, jossa Nummenmaan ryhmä tutkii ja mallintaa tunteita ja aivojen toimintaa molekyylitasolta alkaen.


Lukija: Arttu Kurttila
Kesto:

4.1

90 arvosanaa

Katja

13.1.2024

tätä voisi kutsua tietokirjaksi, osiin jaettuna olisi järkevää oppimateriaalia ihan jopa yläasteelle, mutta erityisesti lukion psykologian lisäkurssiksi 👍🏻

Maya

3.12.2023

Alku oli hieman raskasta tekstiä, mutta sen jälkeen avautui helpommin. Ymmärrettävällä tavalla avattu tieteellistä näkökulmaa pahuuteen ilman tunteita ja tuomitsemista.

Anonyymi

29.3.2023

Miten niin valkoisen hetero miehen populismia🤔olisko ollut parempi olla mustan homomiehen populismia?