(616)

Paholainen vuoteessani

äänikirja ja e-kirja


Dekkareiden lukeminen saa meidät helposti ajattelemaan, ettei mikään luettu enää järkytä meitä. Tämä tyrmäävä kirja osoittaa, että niin ei ole. Romanssihuijaus on petoksista julmin.

Unohtumaton ja kauhistuttava true crime -tarina rakkaudesta ja valtavasta petoksesta. Kertojana on nainen, jonka elämän viettelevä huijari tuhosi. Carolyn Woods menetti sydämensä hurmaavalle miehelle. Nopeaan tahtiin hän menetti myös omaisuutensa, kotinsa, elämänsä hallinnan ja lopulta mielenterveytensä. Eikä hän ole ainoa. Carolyn kertoo avoimesti, miten rikkaana pankkiirina esiintynyt Mark Conway sai hänet pauloihinsa ja miten unelmasuhde eteni pisteeseen, jossa totuus paljastui ja Carolynin maailma romahti. Mark Conway oli todellisuudessa Mark Acklom, ”The British Dirty John”, yksi Britannian etsityimmistä rikollisista ja sarjahuijareista, jonka tilillä oli lukemattomia suuria petoksia. Conway aloitti rikollisen uransa jo 16-vuotiaana ja tekeytyi myöhemmin useilla eri salanimillä niin kansainväliseksi liikemieheksi kuin agentiksi. Myös hänen vaimonsa käytti useita salanimiä. Poliisi ja tiedustelupalvelu olivat jahdanneet heitä jo pitkään. Kuuden vuoden taistelun jälkeen Carolynin onnistui saada Acklom oikeuden eteen ja tuomituksi. Kirjan shokeeraavat yksityiskohdat paljastavat paitsi huijarin manipulointitavat, myös sen, miten helposti kuka tahansa voisi pudota psykopaatin loukkuun.

Carolyn Woods elää nykyisin Englannin maaseudulla. Paholainen vuoteessani on hänen ensimmäinen kirjansa.


Lukija: Anni Tani
Kesto:

3.7

616 arvosanaa

Mika

22.3.2024

Aikamoista. Pieni huomautus, paholainenhan ei juurikaan ollut vuoteessa

Mira

30.1.2024

Jotenkin uskomatonta, miten ihminen voi uskoa tuommoista huijaria.

Kirsi

8.12.2023

Hämmentävää miten ihmiset menevät näihin huijauksiin lankaan.