(86)

Noidankiro

äänikirja ja e-kirja


Vilma Sumelius on asunut puoli vuotta salaperäisessä Hästebäckin kartanossa aivan Raaseporin linnan tuntumassa. Hänen eriskummallinen ystävänsä Domowik ja kartanon ympäristön muut oudot kulkijat ovat tulleet Vilmalle tutuiksi.

Kaikki odottavat kesää, juhannusta ja linnan alueella pidettäviä turnajaisia, mutta kenenkään into ei ole yhtä suurta kuin Linnajengin kaverusten. Vilma, Enni, Marja, Aatos ja Armas rakastavat linnoja, ritareita ja menneen ajan tunnelmia.

Eräänä päivänä onneton sattuma herättää henkiin vuosisatoja vanhan uhan. Vilman on ystäviensä kanssa löydettävä ratkaisu ennen kuin on liian myöhäistä. Näyttää siltä, että keinot tähän löytyvät vain Alismaasta. Paikasta, josta ovat peräisin sadut ja unet. Myös painajaiset.

Noidankiro jatkaa Vilman seikkailuja, joihin tutustuttiin jo Domowik-romaanissa. Ne viehättävät yhtä lailla nuoria kuin aikuisempiakin lukijoita.


Lukija: Marja Valkama
Kesto:

4.2

86 arvosanaa

Hentu

6.4.2022

Kiva hieman enemmän voisi olla jännitystä

Lady

6.10.2021

Ihan mukava jatko-osa ensimmäiselle kirjalle. Kannattaa huomioida, että kirja sisältää jonkin verran kristinuskoista tekstiä eikä ehkä sen takia sovi kaikille.

Tia

20.8.2021

Erinomainen jatko-osa Domowik kirjalle jonka Auerilta kuuntelin juuri äsken. Nautin jälleen kerran kuuntelusta, ja harmittaa että se jo loppui 😊