(22)

Narsisti keskellämme

e-kirja


Kiusattujen puheenvuoro

Teos antaa äänen narsistin uhreille ja kartoittaa narsistin tunnusmerkkejä sekä tyypillisiä käyttäytymistapoja.

Kirjaa varten on haastateltu yli 150 ihmistä, jotka kertovat omia kiusaamiskokemuksiaan yksityis- ja työelämästä. Kirjassa käsitellään myös kiusaamista seurakunnissa ja uskonnollisissa yhteisöissä.

Narsisti keskellämme antaa vertaistukea ja auttaa kiusattua tunnistamaan tilanteensa. Kirjan opastuksella uhrin on mahdollista ryhtyä taistelemaan: asettaa rajat, hankkia todisteita ja apua ja katkaista haitallinen suhde.

Kirjassa on vertaiskertomusten lisäksi runsaasti asiantuntijapuheenvuoroja ja -haastatteluita.

FM Brita Jokinen on toiminut Yleisradiossa toimittajana ja tuottajana yli 30 vuotta. Hänen radiosarjansa Kiusaaja keskellämme on uusittu yleisön pyynnöstä jo neljä kertaa. Sarjan saama valtava yleisöpalaute oli pohjana vuonna 2007 ilmestyneelle samannimiselle kirjalle, joka myytiin nopeasti loppuun. Vuonna 2012 ilmestyvä uudistettu painos Narsisti keskellämme sisältää mm. radio-ohjelmaan haastateltujen henkilöiden jatkotarinoita.



3.2

22 arvosanaa

Alfons

20.2.2022

Jo kirjan nimestä päätellen pirkka-versio Thomas Eriksonin kirjasta, ”Narsistit Ympärilläni”. Läpinäkyvä matkiminen ei tee vaikutusta.