(284)

Murha Mesopotamiassa

äänikirja ja e-kirja


Kuuluisan arkeologin vaimona Agatha Christie sijoitti osan dekkareistaan historiallisiin kaivauskohteisiin. Tässä äärimmäisen hienostuneeksi kuvatussa kertomuksessa Hercule Poirot'n on määrä kaivaa esiin totuus tuoreesta kuolemantapauksesta. Mesopotamiassa arkeologisia kaivauksia johtavan muinaistutkijan, tohtori Leidnerin vaimo murhataan. Hercule Poirot'n apuna tapausta selvittää retkikuntaan kuuluva sairaanhoitaja Amy Leatheran, tavattoman tervejärkinen neiti-ihminen. Äänikirjan kertojana on näyttelijä Pekka Autiovuori.

Agatha Christie (1890-1976) on eittämättä kuuluisin dekkarirouva. Hän loi englantilaisen salapoliisiromaaniperinteen, jonka jalanjälkiä monet tallaavat vielä tänäkin päivänä. Christie kirjoitti elämänsä aikana noin 70 romaania sekätukun radio- ja teatterikäsikirjoituksia, novelleja ym. Hän on myös tuottanut tekstiä salanimellä Mary Westmacott. Tunnetuimpia Christien luomia hahmoja ovat neiti Marple sekä Hercule Poirot. Belgialainen Poirot oli keskushenkilönä jo hänen ensimmäisessä romaanissaan Stylesin tapaus, joka julkaistiin alun perin vuonna 1920. Christie on aateloitu Englannissa. Hänet valittiin vuonna 2000 viime vuosisadan parhaaksi rikoskirjailijaksi dekkaristien kansainvälisessä kokouksessa USA:ssa.



4.0

284 arvosanaa

Aino

18.2.2024

Taattua laatua, kiva miljöö ja tunnelma, loppuratkaisu melko epäuskottava.

Juha

25.1.2024

Ei pystynyt kovin pitkälle kuuntelemaan tätä lukijan takia. Onneksi voi itse lukea.

Peter

22.10.2023

erittäin hyvä