(440)

Marco Hietala: Ruostumaton

äänikirja


Suomalaisen hevimetallin pioneerin rohea tarina.

Marco on Suomen kansainvälisesti menestyneimmän bändin Nightwishin basisti-solisti. Legendaarisen Tarot-yhtyeen perustajana hän on elänyt todella railakkaan rock'n'roll-nuoruuden Suomessa ja maailmalla. Nuoruuden, johon kuuluivat niin kliseiset hotellihuoneiden hajottamiset kuin myös viinanhuuruiset keikat ja levytyssessiot.

Tarinan kääntöpuolena ovat olleet ulkopuolisuuden tunne, masennus ja alkoholismi. Sinnikkyydellään Marco on kääntänyt herkkyytensä voimavaraksi ja elämänsä ”ryysyistä rikkauksiin”.

Henkilökuva Marcosta vilisee paljon tuttuja nimiä. Kirka, Sleepy Sleepers, Iron Maiden ja Tony Iommi ovat esimerkkejä ihmisistä ja bändeistä, joiden kanssa Marcon polku kohtaa. Kirja sisältää myös armoitettua pohdintaa eri instituutioista, ihmisrodusta ja maailman nykytilasta.

Kirjailija Timo Kangasluoma kirjoittaa omien sanojensa mukaan ainoastaan sellaisia henkilökuvia ja elämäkertoja, joilla on väliä! Häntä kiinnostavat monitahoiset ja avoimet persoonat, jotka uskaltavat puhua niin vahvuuksistaan kuin heikkouksistaankin.


Lukija: Antti Jaakola
Kesto:

4.1

440 arvosanaa

Harri

27.8.2023

A bridge to ancient times. I’m speechless.

Ville

25.8.2023

Hieno ja rehti läpileikkaus hienon muusikon elämästä.

Sami

24.8.2023

rehellinen kuvaus ja kursailematonta tekstiä.