(188)

M-ryhmä - Ojasta allikkoon

äänikirja ja e-kirja


Toiset ansaitsevat rangaistuksen, toiset ansaitsevat kuolla

Nora Feller on nähnyt M-ryhmän pimeän pelin eikä halua olla enää missään tekemisissä sen kanssa. Sen sijaan hän on aloittanut uuden työn Halmstadin vakavien rikosten yksikössä.

Uudessa työpaikassaan Nora saa yksinkertaiselta vaikuttavan tehtävän tarkkailla poliisille tuttua huumekuriiria. Pian kuriirin kautta paljastuu kuitenkin odotettua suurempi rikosvyyhti, joka tuo järkyttävällä tavalla esiin ihmisyyden pimeimmät puolet. Tutkimus vaan mutkistuu, kun huvila trendikkäällä Frösakullin alueella räjähtää. Samaan aikaan Noralla on pahaenteinen tunne, että joku seuraa häntä.

M-ryhmä – Ojasta allikkoon on mustaakin mustempi trilleri raakuudesta, nöyryyttämisestä ja pedosta ihmisen sisällä. Se on itsenäinen jatko-osa synkälle trillerisarjalle M-ryhmä.

Christina Larsson asuu Göteborgissa Ruotsissa ja kirjoittaa tiheätempoisia dekkareita, joissa nousevat raadollisella tavalla esiin tämän päivän pohjoismaisen yhteiskunnan kipukohdat. M-ryhmän lisäksi Larssonilta on aiemmin suomennettu rikoskomisarion Ingrid Bergmanista kertova dekkarisarja.


Lukija: Karoliina Kudjoi
Kesto:

3.5

188 arvosanaa

Minna

8.5.2023

Vähän väkisin väännetty juoni. Lukijan ässä suhisee rasittavasti.

Mervi

31.12.2022

Huonompi kuin edelliset ja paljon saman toistoa

Siri

23.8.2022

Vihdoin lukijalle selviää sarjan toimintamalli