(1475)

Kuoleman monet kasvot - Totuus oikeuslääkärin työstä

äänikirja ja e-kirja


Ruumiinavaus kuoleman syihin.

”Tuntui kuin olisin käynyt jossain todella syvällä pimeässä ja palannut taas elävien maahan”, kirjoittaa Vala ensimmäisistä kohtaamisistaan henkirikoksen uhrin kanssa. Sittemmin kuoleman kohtaamisesta on tullut hänelle arkipäivää.

Kuoleman monet kasvot kuvaa oikeuslääkärin työn arkipäivää, kuolinsyitä ja ihmisruumiin kummallisuuksia. Oikeuslääkärin tärkein työtehtävä on vainajan kuolemansyyn selvittäminen. Työ alkaa, kun poliisilta tulee ruumiinavausmääräys. Näin käy silloin, kun poliisi epäilee esimerkiksi henkirikosta, tapaturmaa, myrkytystä tai itsemurhaa tai kuolinsyy on muuten epäselvä. Aina syy ei ole löydettävissä, ja välillä se yllättää kokeneenkin oikeuslääkärin.

”Yllätyn iloisesti, kun sairastunut läheinen toipuu sairaudesta riippumatta sairauden vaikeusasteesta. Olen nähnyt, miten ihminen voi kuolla mitättömien oireiden jälkeen.” - Ursula Vala, YLE Vala kuvaa kirjassaan taitavasti ja avoimesti oikeuslääkärin ammatin eri puolia sekä omaa kasvuaan ammattiin. Jotta voisi ymmärtää oikeuslääkärin työtä, on ymmärrettävä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Me kaikki kuolemme joskus - joten on hyvä tietää mikä meitä odottaa.

Ursula Vala (s. 1961) on toiminut oikeuslääkinnän alalla yli neljännesvuosisadan ajan. Tällä hetkellä Vala toimii oikeuslääkärinä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Kuoleman monet kasvot on Valan esikoisteos.



4.1

1475 arvosanaa

päve

13.4.2024

Mielenkiintoinen teos; upea ammatillinen kuvaus, kylkiäisenä paljon ajateltavaa muistettavaa sinne jonnekin siirtymiseen! En voi kuin kiittää, ajatukseni mukaan liittää! Pidin täydestä sydämestäni!

Päivikki

3.4.2024

Selkeä ja mielenkiintoinen kirja. Hyvä lukija Krista Putkonen -Örn

Pirjo

14.3.2024

Todella hyvä