(0)

Kuolema odotuslistalla

e-kirja


Triesten liepeillä sijaitsee kauneusklinikka, jossa annetaan harmittomalta vaikuttavia mutta kalliita hoitoja, ja jopa komisario Proteo Laurentin vaimo Laura on kiinnostunut klinikan palveluista. Kun valtiovierailulle saapuvan Saksan liittokanslerin limusiini ajaa sairaalavaatteisiin pukeutuneen miehen yli ja kun yksi klinikan lääkäreistä löydetään silvottuna pihaltaan, alkaa sairaalan toiminta kiinnostaa myös komisariota. Triestessä kuhisee, ja komisario Laurentia odottaa kyseenalaisten elinsiirtojen, erikoisten kuolemantapausten ja korruption salamyhkäinen vyyhti. Arvostetun sairaalan toiminta ei vaikutakaan kaikilta osin olevan lain kirjaimen mukaista. Tutkimusten edetessä Laurenti kohtaa myös vanhoja tuttuja.

Kuolema odotuslistalla on Veit Heinichenin Italian Triesteen sijoittuvan Komisario Laurenti -sarjan kolmas osa, joka palkittiin ilmestymisvuotenaan Italiassa Premio Franco Fedeli -palkinnolla. Romaanin pohjalta on tehty televisioelokuva, jonka on ohjannut suomalainen Hannu Salonen.