(141)

Kun kukaan ei kaipaa

äänikirja


Hauholaiset kaverukset Roni ja Jörkki tekevät kaamean löydön nuorison suosiman autiotalon läheisyydestä. Tuntematon nuori naishenkilö viruu kuristettuna autiotalon perunakellarissa. Paikkakunnalla ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksi, eikä kukaan tunnista vainajaa poliisin kuvista.

Rikosylikonstaapeli Pirkka Juutilainen keskeyttää kesälomansa ja ryhtyy yhdessä työparinsa Päivikki Noron kanssa piinalliseen jäljitystyöhön, joka ei aluksi tunnu johtavan mihinkään. Kaiken lisäksi poliisin työtä häiritsevät perättömät silminnäkijähavainnot.

Samaan aikaan Hellevin Hovissa puhaltavat muutoksen tuulet. Yrityksen toinen osakas Kirsti Haapio on muuttamassa Tampereelle tyttärensä avuksi hoitamaan tämän parin kuukauden ikäisiä kaksospoikia, lisäksi välit Tuomas-pappiin ovat entisestään lämmenneet. Villa Ankerin pihamökki Vanhalla raitilla saa onnekkaan sattuman kautta uuden asukin puuseppä Amos Pekkalasta. Rikostutkinnan lomassa leijuukin romanttisia näkymiä.

Hauho-sarjan juonirikkaat dekkarit kertovat rikosten ohella hämäläisen kyläyhteisön iloista ja suruista.

Hanne Dahl (Anne Syrjä) on kirjoittanut moniosaisen Hauholle sijoittuvan dekkarisarjan. Dahl on opiskellut Helsingin yliopistossa germaanista filologiaa, suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta ja sosiologiaa. Työuransa hän on tehnyt lääketeollisuudessa.


Lukija: Maija Lang
Kesto:

3.9

141 arvosanaa

Erja

8.5.2023

Hyvä kertomus täältä asuinseudultani🤩

Tiina

22.4.2023

Ihana sarja! Kuuntelin ensimmäisestä viimeiseen samaan pötköön ja odotan innolla jatkoa ☺️