(34)

Kauhun aika: neljä väkivallan kuukautta Jämsässä 1918

äänikirja ja e-kirja


Vaikka Jämsässä ei sodittu vuonna 1918, siellä koettiin kammottava ja verinen puhdistus, jollaista ei todistettu missään muualla Suomessa sotatoimialueen ulkopuolella. Poikkeuksellista oli sekin, että kymmenet murhatyöt tapahtuivat kirkossa ja sen lähistöllä. Tapahtumat jäivät arvoituksiksi vuosikymmenien ajaksi, eikä kukaan rohjennut käsitellä niitä kuin pintapuolisesti.

Vuoden 1918 verilöylyn yksityiskohdat selviävät nyt ensimmäistä kertaa koko laajuudessaan, kun kirjailija Jukka Rislakki tutkii niitä monipuolisen aineiston pohjalta. Rislakki on huomioinut niin muistitiedon kuin asiakirja-aineistonkin, ja tuloksena on kattava selonteko uhreista, tekijöistä ja olosuhteista, jotka osaltaan johtivat poikkeukselliseen väkivaltaan.

Jukka Rislakki (s. 1945) on tuottelias tietokirjailija ja toimittaja, joka on työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksessa. Rislakki on osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja asuu Baltiassa. Hänelle on myönnetty useita palkintoja, kuten tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 1986.


Lukija: Markus Asunta
Kesto:

4.0

34 arvosanaa

Kai

9.4.2024

upeaa historian kertomusta

Ansku

4.1.2024

mielenkiintoinen kirja paikallis historiaa

Anonyymi

9.4.2022

Loistava tietopaketti, kansalaissodan ajoilta, Jämsän seudulta. Itse olin joitakin kuullut aiemmin nuoruudessa. Jonkin verran tuli lisätietoa mitä en ollut aiemmin kuullut.