(1373)

Internet

äänikirja ja e-kirja


Internet on parasta ja pahinta mitä meille on tapahtunut.

Suomen tunnetuin tietoturva-asiantuntija kertoo kirjassaan, mitä jokaisen meistä tulee tietää internetin uhkista ja mahdollisuuksista.

Internet-vallankumous on vasta alussa, ja teknologia tulee lähiaikoina mahdollistamaan uskomattomalta tuntuvia asioita. Netti tuo meille merkittäviä uusia hyötyjä, mutta samalla kylmääviä riskejä. F-Securen tutkimusjohtajana työskentelevä Hyppönen on perehtynyt 30-vuotisella urallaan syvällisesti internetin pimeään puoleen: nettirikollisuuteen, tietoturva-aukkoihin, kohtalokkaisiin ohjelmointivirheisiin ja vakoiluun. Netin merkitystä avaavien tapausesimerkkien ohella Hyppönen kertoo lennokkaasti matkastaan Commodore 64:lla ohjelmoineesta teinistä yhdeksi maailman johtavista tietoturva-asiantuntijoista. Internet on todellisen sisäpiiriläisen näkemys netistä – siitä mitä se merkitsee meistä jokaiselle ja mitä on luvassa seuraavaksi.

Mikko Hyppönen on Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja palkituin tietoturva-asiantuntija. Hän on toiminut myös useissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä, kirjoittanut New York Timesiin ja Wirediin ja luennoinut Oxfordin, Stanfordin ja Cambridgen yliopistoissa. Hyppösen TED-puheen on nähnyt yli 2 miljoonaa ihmistä ja se on käännetty 40 eri kielelle.


Lukija: Ilkka Villi
Kesto:

4.5

1373 arvosanaa

Daddy

1.3.2024

If it's smart it's vulnerable, suosittelen tiedon janoisille

LukuTaukki

15.2.2024

Mielenkiintoinen teos internetin ja virusten historiasta, sekä tulevaisuuden kuvasta.

Heini

23.12.2023

Todella mielenkiintoinen ja monipuolinen kirja