(617)

Heräämisen aika

äänikirja ja e-kirja


Mitä tapahtuu, kun talousmamsellin tyttärestä tulee vihdoin kartanon valtiatar?

Esterin ja Carl Magnuksen yhteiseen elämään mahtuu sekä suurta rakkautta että suurta murhetta. Kolmesta lapsuudenystävästä Sepän Erkki etsii yhä onneaan maailmalta, kauppamiehenä vaurastuvan suuriruhtinaskunnan kuoppaisilla maanteillä Turusta Viipuriin. Nuori tehtaanisännöitsijä pyrkii säätyläisten joukkoon.

Hovimäen ihmiset elävät kansakunnan heräämisen aikaa yliopiston riemujuhlassa, Saimaan kanavalla ja Kumtähden kentällä Maamme-laulun kaikuessa. Televisiostakin tuttu sarja seuraa kahta sukua halki Suomen historian aina nykyajan kynnykselle asti. Kirjoittajatiimiin kuuluu myös rakastettu Enni Mustonen.



4.2

617 arvosanaa

Teemu

18.1.2024

Tarina hiukan yksinkertaisista ja onnettomuuksille alttiista ihmisistä.

Emma

4.11.2023

Lapsuuden lempisarjan puuttuva palanen. Hyvin kirjoitettu ja mukaansa tempaava kuvaus omalta aikakaudeltaan. Jos olisin tiennyt kirjan olemassaolosta, olisin lukenut jo aiemmin.

Veera

12.9.2023

Tää oli kaikista kiinnostavin! Tämä kirja kertoo sen välin tapahtumista mitä sarjan 2. Ja 3. Kauden välillä on hirvikosken väelle tapahtunut. Miksi asiat ovat niinkuin ovat.