(225)

Haudattu salaisuus

äänikirja ja e-kirja


"Uusi Jo Nesbo" - Verdens Gang

"Tiheä tunnelma pitää otteessaan." - HS Meren aaveista

Koukuttava sekoitus jännitystä, mustaa huumoria ja veitsenterävää kerrontaa!

Norjalaisen kaupungin Stavangerin hiekkadyyneiltä löytyy runneltu ruumis, jonka uskotaan kuuluvan viisi vuotta sitten kadonneelle konstaapelille Simon Bergelandille. Thorkild Aske lähtee etsimään vastauksia kaupungista, josta hän näkee yhä painajaisia.

Stavangerissa kaikki alkoi mennä päin helvettiä: siellä hän menetti Frein ja työnsä poliisin erikoistutkintayksikössä. Syypää oli Frein miesystävä Simon Bergeland, josta ei kuulunut mitään tuon kohtalokkaan päivän jälkeen. Pian Aske saa kuitenkin selville, että tapahtumat eivät menneet niin kuin hän oli luullut. Joku ei halua hänen palaavan Stavangeriin, ja kun vaara tihentyy, hän ymmärtää, että paluu voi maksaa myös hänen henkensä.

Haudattu salaisuus on omintakeista nordic noiria kirjoittavan Heine Bakkeidin ylistetyn dekkarisarjan neljäs osa. Jo Nesbon veroinen lahjakkuus on pantu laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa.

Heine Bakkeidin Haudattu salaisuus on erinomainen esimerkki norjalaisesta rikoskirjallisuudesta, jonka ansiosta se voitti parhaan dekkarin Norjan Riverton-palkinnon vuonna 2021.

Heine Bakkeid (s. 1974) on syntynyt Pohjois-Norjan pikkukylässä ja palannut kotiseudulleen kirjoittamaan opiskeltuaan Stavangerissa tietotekniikkaa.


Lukija: Toni Kamula
Kesto:

3.8

225 arvosanaa

Tarja

26.11.2023

lisääää

Kaisa

21.11.2022

Koukuttava sekoitus jännitystä ja mustaa huumoria.