(120)

Epe: Levymoguli

äänikirja ja e-kirja


Nuoresta rockdiggarista maan merkittävimmäksi musiikkimoguliksi.

Yksi musiikkiteollisuutemme suurimmista vaikuttajista muistelee suomirockin kukoistuksen vuosikymmeniä.

Epe's Music Shop demokratisoi suomalaisen musiikkikulttuurin 1970-luvulla. Ensimmäistä kertaa maan joka kolkkaan sai tilattua uusia levyjä niiden ilmestymispäivänä.

Pian myös bändejä alkoi syntyä ympäri Suomen.

Epe Helenius näki tämän ja perusti Poko Rekordsin, jonka artistit ovat kuin suomirockin Kuka kukin on Eppu Normaalista Popedaan, Yöstä J. Karjalaiseen ja Ismo Alangosta The 69 Eyesiin.

Elämäkerrassaan Helenius kertoo, mitä tapahtui kulissien takana ja miten suomalainen musiikkiteollisuus on muuttunut viidessä vuosikymmenessä.

Timo Kanerva (s. 1950) toimi Soundin päätoimittajana viitenä vuosikymmenenä. Journalistisista saavutuksistaan hän on saanut Valtion journalistipalkinnon, Musiikki & Median elämäntyöpalkinnon ja Soundi-palkinnon. Hän on kirjoittanut myös runsaasti draamaa kuunnelmista musikaaleihin.


Lukija: Markus Bäckman
Kesto:

3.7

120 arvosanaa

Matti

27.10.2021

Loistavaa kerrontaa Suomirockin historiasta ja ehkä siitä suurimmasta kotimaisesta levy-yhtiöstä. Olisi saanut olla pidempi teos.

Ville

25.9.2021

Aika kapea kuvaus itse Epestä. Pokon bändeistä ja niiden jäsenistä sekä vaiheista enemmän.

Pekka

10.8.2021

Oli ehkä niin suuri urakka ,että ehti joitain asioita hieman pintaa raapaisemaan , muuten J.Karjalaisen Keltaisessa Talossa levyllä oli myös muitakin soittajia J:n lisäksi....