Oli pakko laittaa kirja tauolle. En ymmärrä, miten päihderiippuvainen saa valehdella ja saa kaikki mahdolliset tukitoimet, terapiat, kuntoutukset jne ja silti yksi vastoinkäyminen saa retkahtamaan aina uudelleen, vaikka olisi lapsi kuvioissa mukana. Edes lapsesta huolehtiminen ei saa ryhdistäytymään. ymmärrän, ettei se ole helppoa, mutta näissä tarinoissa ei käy mitenkään selville, että äiti tai isä olisi olisi oikeasti taistellut riippuvuutta vastaan lapsen vuoksi. Mietin myös sitä, miten vaikeaa on ei-päihderiippuvaisen saada mitään tukea yhteiskunnalta asunnon, terapian, kotihoidon tuen tai minkään muun asian tiimoilta, kun jostain syystä voimat loppuvat. Olen itse aikoinaan vammautunut onnettomuudessa ja minut kotiutettiin sairaalasta yksin kotiini ilman mitään apuja tai edes apuvälineitä. Sanottiin vain, että omaiset auttavat, mutta ei selvitetty onko omaisia ja niitä ei ollut. Siksi tällaiset päihdetarinat pistävät vihaksi, koska yhteiskunta tarjoaa jos jonkinlaisia apuja ja tukitoimia ja useat vielä kehtaavat valittaa niistä.

Henkilökohtaiset kertomukset olivat hyviä, joskin hyvin samanlaisia. Päällimmäisenä jäi tunne siitä, että kirja mainostaa erästä päihdekuntoutuspaikkaa.

Todella hyvä ja silmiä avaava teos.