(2017)

Ei kertonut katuvansa

äänikirja ja e-kirja


Jokaiseen risteykseen on itse kuviteltava tienviitat.

Tommi Kinnusen vavahduttava uutuus.

Alkukesällä 1945 viisi naista lähtee norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle läpi poltetun Lapin. Naiset eivät kysele toisiltaan, miksi lähtivät saksalaisten matkaan. Kaikki eivät ymmärrä sitä itsekään.

Toinen maailmansota on loppumassa, ja se mikä oli hyväksyttyä vielä eilen, on tänään muuttunut taas kielletyksi. Millaisilta poikkeusaikana tehdyt valinnat vaikuttavat rauhanajan valossa? Millaisia ovat hetket, joina peruuttamattomia päätöksiä tehdään? Millaista on palata takaisin tietäen, että kukaan ei halua ottaa vastaan?

Tommi Kinnusen odotetussa romaanissa ollaan keskellä avaraa erämaata, tien päällä, vapaana suljetuista huoneista, joissa oli tilaa vain miesten myrskyäville tunteille.

Ei kertonut katuvansa on vaikuttava romaani pelosta ja luopumisesta, mutta myös naurusta ja silloin tällöin tuikkivasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.

”Irene ei muistanut, milloin viimeksi olisi poikennut tieltä. Olihan hän lapsena, nuorena tyttönäkin kulkenut metsien halki ja oikaissut laitumien poikki, mutta sitten oli tapahtunut jotakin, joka oli sen lopettanut.”

"Kinnunen, Suomen Ferrante. -- Tommi Kinnunen on kirjoittanut jälleen koukuttavan lukuromaanin."

Helsingin Sanomat

"Ei kertonut katuvansa on koskettava jännitysromaani, jossa vahvat naiset astuvan esiin ilman selittelyjä. Tarina on karun ja kauniin liki täydellinen liitto."

Maaseudun Tulevaisuus

"Kinnusen romaanissa onkin äärimmäisen kiinnostavaa, miten se menee saksalaismorsiamiin liitetyn kuvaston läpi ja tekee siitä monimuotoisen. Samalla romaani on rankkaa luettavaa, jännittävää tapahtumista ja koskettavaa kerrontaa, jossa ajoittain esiintyy karheaa naurua."

Turun Sanomat

"Kinnusen toistaiseksi paras"

Kotiliesi

"Usko parempaan huomiseen ja inhimillisempään, rakastavaan maailmaan on Kinnusen romaanin sydämessä roihuava liekki."

Parnasso

Tommi Kinnunen (s. 1973) on taitava ihmiskuvaaja, joka on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Hänen edelliset romaaninsa Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.


Lukija: Krista Kosonen
Kesto:

4.2

2017 arvosanaa

Liisa

12.3.2024

Vangitseva kertomus naisista sodan jälkimainingeissa. Ihmisen kohtalo on aikamoista arpapeliä. Kruuna vai klaava, lähdetkö vai jäätkö, käännytkö oikeaan vai vasempaan? "Aiemmin elettyjä hetkiä ei kannattanut katua, sillä saattaisihan toisin valitsemalla tilanne olla vielä pahempi."

?iti

15.2.2024

vaikuttava, naisasia ja sota jättivät miettimään

Viivi

14.1.2024

Ihana, kaunis ja viisas teos. Parasta mitä olen hetkeen lukenut!